Seuran kuulumisia marraskuulta!

tiistai, joulukuu 5, 2017

Joulukuu on jo alkanut. Tämän ja ensi viikon on vielä valmennusryhmien valmennuksia jäljellä. Sitten alkaa joululoma pelaajilla. Tärkeää on käydä pelailemassa tennistä lomallakin. Marraskuussa Porin koulut varasivat usean kerran viikossa tenniskenttiä ja samalla PVS:n kautta valmentajaa lajiesittelyn pitoon. Porin Isänpäivänkisa meni kaiken kaikkiaan hyvin ja pelaajia oli yli 40. Toivoisin että enemmän kävisi seuran jäseniäkin katselemassa pelejä kun kisoissa nähtiin todella hyvää tennistä. Suomen Tennisliitolta Harri Suutarinen koulutti PVS:n valmentajia ja Ravs seuralta oli koulutettavana yksi kahden päivän ajan 1-tason koulutuksessa. Liitolta oli samaan aikaan Henrik Zilliacus pitämässä palaveria hallituksen kanssa.

Talentti ryhmän toiminta on todella aktiivista. Heillä ovat yhteiset tennis treenit lauantaisin ja fysiikka treenitkin kerran viikossa. Pelaajilla on hyvä motivaatio. Tsemppiä koko ryhmälle. Tietysti suuret kiitokset vastuu valmentajille Marcukselle ja Patrickille sekä Minna-Maria Karoselle.

PVS:n pelaajat ovat käyneet muualla kisoissa marraskuussa. Tianna Levänen saavutti hopeaa Tykkkimäki midi kisoissa. Minna-Maria Karonen voitti upealla pelillä naisten C-ja D-luokat Hämeenlinnassa. Paljon onnea heille molemmille upeista saavutuksista.

Muistutuksena että ensi viikolla on pikkujoulut junioreille ja aikuisille!

Mukavaa joulukuun jatkoa!

-Johanna-


1-tason koulutuspäivästä kuva!

Räätälöityt kotisivut tarjoaa: