VUOROJEN VARAUSJÄRJESTELMÄ
Palaute
Tiedotearkisto
Ilmoitustaulu
Jäseneksi?
Kisoihin ilmoittautuminen
Kilpailukaaviot
Veteraanisarja syksy2011/kevät 2012
SÄÄOLOSUHTEET
 Seuran esittely

Porin Verkkopalloseura, PVS 

Seuramme on perustettu 1940. Herralahden tiilimurskakentältä alkunsa saanut toiminta on kasvanut Isomäen tenniskeskukseksi, joka nykyään käsittää neljä sisäpelikenttää ja viisi ulkokenttää. 

Pieni lajiseura on vakiinnuttanut asemansa Porin urheiluseurojen kentässä ja on läpi vuosikymmenten ylläpitänyt toimintaa,  joka lajin harrastajille on antanut paljon niin liikunnallista iloa kuin myös hyviä ihmissuhteita. Tyypillistä seuramme toiminnalle on ollut hyvä yhteishenki, huumori ja menestyksekäs junioritoiminta.  

Uusia urheilulajeja on vuosien saatossa tullut paljon lisää. Nuoret valitsevat harrastuksensa helposti ajan trendien mukaan eikä tennis aina ole ollut muodikkain vaihtoehto. Tästä huolimatta olemme vuosittain saaneet uusia junioreita tenniksen pariin. Ja kuten kokemuksesta tiedämme, kerran mukaan lähteneet ovat mukana koko ikänsä.

Tällä hetkellä seuramme jäsenmäärä on noin 220 henkilöä joista nuorimmat ovat 5-vuotiaita ja vanhimmat 85-vuotiaita. Junioreita on noin 70, veteraaneja saman verran. Tennis sopii siis kaiken ikäisille. 

Menestyksekäs junioritoiminta vaatii hyvät peliolosuhteet ympäri vuoden, paljon kyvykkäitä, talkoohengessä toimivia valmentajia, aktiivisia seuraihmisiä ja toimivan hallituksen. Tällä hetkellä seurassamme on juniori-ikäisiä kilpapelaajia kymmenkunta. Vuosittain seurassamme on ollut maajoukkuetason pelaajia ja seuramme juniorit ovat saavuttaneet vuosien saatossa runsaasti SM-mitaleja. Kilpapelaajia valmentaa Tuomas Virtanen. 

Mikäli seuran toimivuuden mittarina on junioreidemme menestys, olemme yksi valtakunnan kärkiseuroista. Hyvään seuratoimintaan liittyy myös muille kilpapelaajille turvatut harjoittelumahdollisuudet sekä ehkä se kaikkein tärkein, pelimahdollisuuksien luominen muille tenniksen harrastajille.

Seuran tason ja toimivuuden avaintekijänä on lajia harrastavat seuran jäsenet. Ilman jäsenistöä ei ole seuraa eikä menestyviä junioreita.

Yhtenä mainitsemisen arvoisena asiana pidämme veteraanien aktiivista panosta seuramme toimintaan. Veteraanisarja toimii itsenäisesti runsaalla osallistujamäärällä ja veteraanit ovat myös tarpeen vaatiessa osallistuneet seuramme talkootilaisuuksiin.  

Naisten nelinpelisarja on pyörinyt sunnuntaisin ja osallistujia on ollut mukana noin 20 henkilöä. PVS:n naispelaajat ovat SM-liigassa ja saavuttaneet kahtena viime kautena SM-pronssia. 

Miespelaajat ottelevat STL:n divisoonatasolla kahdella eri joukkueella. 
 
Toivotamme antoisia hetkiä tenniksen parissa. 
 

PVS:n johtokunta 

 
 © 2007 PVS SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu